banneri

Vieraan linnun ensilähestymisestä sekä ihmisen elekielen ja asenteen vaikutuksesta neitokakaduun.

Tämän tekstin aihe tuli mieleeni, kun hoitooni tuli lintu, joka on poikkeuksellisen villi. Olin pitänyt omia lintujani osittain villeinä, vaikka niistä jokainen tulee vähintään syömään kädestä antaumuksella. Aprikoin tämän artikkelin kirjoittamista, sillä tässä kirjoittamani asiat eivät perustu mihinkään tieteelliseen teoriaan saati tekstiin. Kyseessä ovat kuitenkin asiat, jotka moni harrastaja varmasti voi allekirjoittaa, ja koska etenkin aloittelevalla harrastajalla voi olla hankaluuksia lintunsa kesyttämisen kanssa, uskoisin artikkelin tarjoavan apua. Tai ainakin uutta näkökulmaa juuri sellaisiin tilanteisiin, joissa neitokakadun kanssa halutaan ottaa kontaktia. Kehotan lukemaan tekstiä kriittisin silmin, mutta avoimin mielin.

Tarina kohtaamisesta

Tässä taannoin kävin eläinkaupassa tapani mukaan lintutarpeisto-ostoksilla. Kaupassa oli hoidossa vanhempi neitokakadukoiras, joka vaikutti ensin jokseenkin arastelevalta. Kumarruin linnun puoleen rauhallisesti ja puhuin sille pehmeästi, huolimatta siitä, että marsuostoksilla oleva perhe katsoi minua kuin olisin keskustellut pilaantuneen nakkimakkaran kanssa. Lintu rauhottui ja tuli lopulta kuikuilemaan häkin pinnojen luokse. Vein sormea varovasti lähemmäs kokeilumielessä, ja kun lintu kurotti rauhallisesti pinnojen välistä nokka auki, kieli toukkana suusta työntyen, annoin sen koskettaa sormenpäätä. Se nuoleskeli ja suki sitä ja alkoi pyytää rapsutusta.

Päätin kohteliaasti kysyä, kuka tämä lintu oli ja saisinko koettaa sosialisoida sen kanssa. Kaupan työntekijä, nuorehko ja todella mukavan tuntuinen mies, kertoi linnun olevan hiukan varttuneempi jo ja olevan kaupan vakiohoidokki, joka olisi hiukan aikaa jälleen heillä. Hän kysyi, mitä tarkoitin sosialisoimisella ja vastasin, että rupattelua ja fyysistä kontaktia. Myyjä kohotti hämillään kulmiaan ja epäröiden totesi, että lintu ei anna kuin perheensä isännän rapsuttaa. "Minua se vihaa. Mutta no, taisit olla hiukan enemmänkin harrastanut noita? Ei siinä mitään, voithan koittaa. Sosialisoi vapaasti."

Niinpä menin uudemman kerran linnun luokse ja rapsuttelin sitä pienen hetken. Kovin kauaa se ei malttanut, mutta siitä oli aika nopea nähdä, milloin rapsutus piti lopettaa. Lintu seurasi minua häkissä, jos vaihdoin paikkaa. Se myös suki sormiani kovasti. Menin sitten kassalle päin, mutta korttikone ei ollut sinä päivänä toiminnassa, joten olin lähdössä tyhjin käsin. Myyjälle huikkasin tosin, että lintu oli antanut rapsuttaa.

"Niink√∂?" myyj√§ kysyi yll√§ttyneen√§ ja hymyili hivenen alakuloisesti. "Miten oikein teet sen? Se ei sied√§ minua. Alkaa aina kirkua, r√§pistell√§ ja hy√∂k√§t√§ h√§kin sein√§√§n, jos tulen l√§helle." V√§l√§ytin pienen virneen ja kys√§isin hetken mielijohteesta: "Haluatko, ett√§ opetan sinua?" "√Ė√∂h... Okei. Mit√§ pit√§√§ tehd√§?"

Siirryimme myyjän kanssa häkin luo.

"Ei noin nopeasti. Hidasta liikkeitäsi hiukan." "Näin?" "Juu. Laskeudu sen tasolle. On linnulle pelottavaa, jos lähestyt nopeasti ylhäältäpäin." "Tähän?" "Joo, siinä on hyvä."

Lintu seurasi minun luokseni, mutta en tällä kertaa ottanut siihen kontaktia.

"Puhu sille", kehotin. "Hä..? Mitä voin sanoa sille?" "Ihan mitä tahansa. Kerro kuulumisia vaikkapa. Rupattele pehmeästi, mutta kohtaa se ja keskity siihen"

Myyjä aloitti juttelemisen ja se tapahtui oikein luontevasti. Eipä aikaakaan, kun neitokakaduvanhus kiinnostui hänestä ja asettui orrelle aivan miehen kasvojen eteen. Kerroin hänelle koko ajan, mitä linnun mikäkin ele merkitsi ja mikä tarkoitti, että lintu oli hänestä kiinnostunut ja kuunteli. Lopulta vanhus tuli lähemmäs pinnoja ja kurotti muutaman millin kokeilevasti lähemmäs.

"Ojenna sormesi sit√§ kohti, hitaasti... Juuri noin. Viel√§ hiukan l√§hemm√§s. Jatka juttelua. √Ąl√§ pel√§sty: se koskettaa sua ihan kohta. Pys√§yt√§ sormi siihen ja anna sen l√§hesty√§."

Neitokakadu kosketti nokallaan myyjän sormea. Sitten se työnsi varoen kielensä ja alkoi hellästi sukia kynnen sivuja ja puhdistaa kynnenalusia. Kun innostus alkoi muuttua kiihtyneemmäksi, kehotin vetämään käden hitaasti pois. Oli todella ihana nähdä tällainen ihmisen ensikohtaaminen linnun kanssa! Myyjä oli liikuttunut ja tuijotti vuoronperään lintua, välillä sormeaan. "Et taida pestä tuota sormea koskaan?" virnistin. "En todellakaan!" Myyjä riensi kertomaan toiselle, että oli päässyt koskettamaan lintua. Poistuin hyvillä mielin, ja kun seuraavan kerran kävin kaupassa, kertoi myyjä olevansa jo ihan kaveria linnun kanssa ja saaneensa rapsutellakin sitä. Sinänsä minun ei pitäisi ottaa hetkestä krediittiä: Tilanteessa ei oikeastaan ollut tarvinnut tehdä mitään muuta kuin kohdata lintu ja kun tämän opasti hellävaroin, myyjä hoiti oman osuutensa erittäin taitavasti.

Kuinka neitokakadua lähestytään

Positiivisen vahvistamisen yksi perusideoista on tehdä ihmisestä kiehtova linnulle, jolloin lintu lähestyy ihmistä itse. Tämä johtuu siitä, että ihmisen lähestyminen voi jo itsessään olla neitokakadulle todella pelottava asia. Edellisen esimerkin tilanteissa ei olekaan kyse varsinaisesti siitä, että lintua pitäisi kesyttää, vaan siitä, kuinka ihminen osoittaa linnulle, ettei ole uhka. Tietyssä pisteessä kesyttämistä seuraavat ohjeet kuitenkin pätevät yhtä lailla. Sitä, milloin se vaihe tulee, on oikeastaan vaikea neuvoa sinänsä. Yleisesti puhutaan siitä hetkestä, kun lintu jo sietää ihmistä lähellään mainiosti, läsnäolosta sen kummemmin stressaamatta. Esimerkiksi hirssin tarjoaminen voisi olla hetki, jossa seuraavaa voisi soveltaa:

Tapaan jankata varmaan rasittavuuteen asti sitä, että pärjätäkseen linnun kanssa on ihmisen ajateltava kuin lintu. Tämä on kuitenkin niitä asioita, joilla on erittäin suurta merkitystä nimenomaan linnun ja omistajan välisten "kemioiden" suhteen. Konkreettinen esimerkki on perustelu siitä, miksi neitokakadua ei kannata lähestyä ylhäältäpäin. Luonnossa neitokakaduilla ei ole paljoakaan vihollisia maan tasalla. Lintu pääsee lentämään ja on tottunut olemaan vaarojen yläpuolella. Jos vaara tulee ylhäältäpäin, on kyse yleensä petolinnusta.

Kuvittele tilanne, että kerrostalon yläkerroksista avautuu aukko, josta näkyy hammasrivistö. Kerrostalo mölisee jotakin outoa ja vavahtelee epämääräisesti ja nopealiikkeisesti sinua kohti. Yhtäkkiä se työntää jonkun ulokkeen, joka lähestyy sinua. Odotatko, että kerrostalo hampaineen rusentaa sinut maata vasten? Kenties tarttuu sinuun ja tunkee suuhunsa? Tältä voisi - okei, ehkä hiukan kaukaahaetusti - näyttää linnusta, kun ihminen lähestyy sitä. Suomeksi: Jos lähestyt ylhäältäpäin neitokakadua, joka ei ole lainkaan perillä ihmisen funktiosta elämässään, olet sille tuplasti uhkaava.

Paras suunta, josta uutta lintututtavuutta kannattaa lähestyä, on linnun itsensä tasolta. Tätäkään ei tietenkään tarvitse mitata viivottimella. Olen itse 173 cm pitkä ja omalla kohdallani kasvojen taso on toiminut parhaiten. Niin, että lintu, jolle kommunikoin, on katsekontaktini läheisyydessä. Miksi edelliset ohjeet eivät riitä?

Mistä sitten johtuu, että vaikka kuinka noudattaisi perinteisiä neuvoja ja toimisi fyysisellä tasolla ihan oikein, ei silti saa mitään tulosta? On ihmisiä, joita linnut tuntuvat karsastavan ihan yleisesti. Suurin osa näistä ihmisistä on sellaisia, jotka eivät itse harrasta lintuja, eivätkä vain ole oppineet kommunikoinaan lintujen kanssa, mutta harrastajienkin kohdalla on välillä nähtävissä samanlaista yleissuhtautumista. Joskus kyse on siitäkin, että harrastetaan eri lajeja. Itse olen esimerkiksi varuillani erityisen suurten papukaijojen kanssa, sillä tiedän, mihin ne pystyvät. Se, mikä toimii aralle, ei välttämättä toimi neitokakadulle.

Yksi suurimmista ongelmista on se, että neitokakadu kohdataan henkisellä tasolla virheellisesti. Tarkoitan tällä sitä, että lintua joko inhimillistetään liikaa tai pidetään sitä liian tyhmänä. Voisin vaikka lyödä vetoa, että aiemmin mainitsemani marsuperheen äiti olisi saanut neitokakadulta lähinnä sähähdyksen, jos olisi saanut minkäänlaista kontaktia alkuunsakaan aikaiseksi. Jos asennoidut neitokakaduun siten, että se on mistään mitään tajuamaton ameeba tai vaikkapa puukalikka, todennäköisesti myös lähestyt lintua kuin puukalikkaa. No, neitokakadu on neitokakadu, eikä puukalikka. Lintu tajuaa kyllä, jos koetat ottaa siihen kontaktia. Muista kuitenkin, että linnulle se kontaktin ottaminen voi tapahtua toisella tavalla kuin ihmisellä. Huitaisu tai liikahdus linnun suuntaan ei ole kontaktin ottamista. Mikä sitten on?

Keskity, katso, puhu - kunnioita

Jokainen ihminen on elekieleltään osittain samanlainen, mutta suurelta osin myös poikkeava. Me kaikki tiedämme tuttavapiirissämme niitä välimerihenkisesti huitovia ja kovaäänisiä hölöttäjiä (Minäkö? Eeeei kai...;), ujoja ja vaitonaisia nurkkaanvetäytyjiä, ilmeettömiä ja hidasliikkeisiä laahustajia ja muita vastaavia tyyppejä. Täysin en voi siksi sanoa, kuinka kenenkin tulisi muuttaa itseään ja mihin suuntaan, mutta voin kertoa, mikä toimii itselläni ja mitä päässäni tapahtuu, kun tahdon kohdata linnun oikeasti ja saada siihen kontaktin.

Aivan ensimmäiseksi on oltava tosissaan. Tosissaan oleminen tuo mukanaan keskittymistä, joka puolestaan on erittäin tärkeä asia. Keskittymisen merkityksen näkee silloinkin, kun kommunikoi kesyjen lintujen kanssa. Jos istun koneella ja rapsutan toisella kädellä pari epämääräistä kahmaisua kiireisen kirjoittamisen lomasta, saan todennäköisesti nokasta ennemmin tai myöhemmin pienen täppäisyn. Jos taas otan aikaa niin, että käännyn katsomaan lintua ja olen tietoinen sormieni liikahduksista, kestää rapsutustuokio linnun puolesta huomattavasti pitempään ja saa neitokakadun pian autuaaseen tilaan, jossa ne laittavat silmänsäkin kiinni.

Sen j√§lkeen, kun on tehnyt p√§√§t√∂ksen l√§hestymisest√§, on aika kohdata lintu. Tiedosta se, mit√§ olet tekem√§ss√§ ja mit√§ haluat tehd√§. "Haluan rupatella sinulle. Ei muille parven linnuille, vaan juuri sinulle." L√§hesty lintua hidasliikeisesti ja asetu sen tasolle. Aiemmin puhuin fyysisest√§ tasosta, mutta lis√§t√§√§n mukaan viel√§ psyykkinen taso. √Ąl√§ kohtele lintua edes ajatuksissasi kuin se olisi jotenkin vajakki. Se pilaantunut nakkimakkara. Voi kuulostaa koomiselta tai oudoltakin, mutta ajattele pikemminkin niin, ett√§ neitokakadu edess√§si on uskomattoman ihmeellinen olento, jota kunnioitat. Jos tuntuu muutoin vaikealta, ajattele asia vaikka sen kautta, ett√§ lintu lent√§√§ - sin√§ et. Jos sinulla on viel√§ hiukan mielikuvitusta ja sopiva ripaus lapsekkuutta, muistele vaikkapa Harry Potteria ja Hiinokkaa. Neitokakadun eteen ei sent√§√§n tarvise polvistua. ;) Mutta Rowling ei tempaissut ihan tuulesta sit√§, ett√§ el√§int√§ kannattaa kunnioittaa.

Mihin tämä sitten perustuu? Ajatuksemme näkyvät enemmän tai vähemmän kehonkielessämme, liiikkeissämme ja ilmeissämme. Vähättely johtaa huolimattomuuteen ja keskittymättömyyteen. Hutilointi voi johtaa epämääräiseen ja vaikeaselkoiseen elekieleen. Jos epäröit mielessäsi, että linnulle ei ole mitään väliä eleittesi tai ilmeittesi voimakkuudella, koska "Ei se noin pieniä asioita hahmota", niin pohdi vaikka sitä faktaa, että esimerkiksi neitokakadun töyhtö on samassa asennossa erityisen hilpeällä ja raivoissaan olevalla neitokakadulla. Ne muut hyvin hienovaraiset signaalit tekevät lopun. Linnuista on huomattavissa myös tietynlainen reflektointi, eikä pelkästään puheen matkimisen ohessa. Jos vedän terävästi henkeä ja jähmetyn hiukan pystympään asentoon, minut tietävä lintu (omassa parvessani ne, joiden kanssa olen eniten tekemisissä ja jotka ovat tottuneet minuun) saattaa tehdä samanlaisen eleen. Oman fysiikkansa rajoissa, toki. Helpointa linnulle näissä tilanteissa on tietenkin miimikoida ja ymmärtää sellaisia eleitä, jotka ovat sille itselleen luontaisia. Aina kaikella ei tarvitse olla edes funktiota, vaan oudosta liikkeestä voi tulla leikkiä. Aamuisin kumarrun ihan tietyllä tempolla, eräänlaisella joustoliikkeellä kaulaani pitkälle venyttäen kohti Wryytä. Wryy tekee saman. Kallistan ihan parin millin verran nenääni ja Wryy tekee saman vastakkaiseen suuntaan. Nenäni asettuu Wryyn nokkaa vasten, Wryyn nokka painautuu nenääni vasten. Se vetäytyy kanssani samanaikaisesti. Yritän sanoa tällä sitä, että älä missään nimessä erehdy luulemaan, ettei elekielelläsi olisi väliä! Sillä on ja erittäin paljon. Ja koska se, mitä päämme sisällä tapahtuu, vaikuttaa eleisiimme, on neitokakadun hyväntahtoisen lähestymisemme tapahduttava myös päämme sisällä.

Kun olet linnun lähellä, katso sitä. Muista, että linnun näkökenttä on laaja ja sillä on vain pienet sokeat pisteet täysin edessä ja täysin takana. Lintu voi siis katsoa sinuun, vaikka sen pää olisi sivusuunnassa itseesi nähden. Olen havainnut hymyn olevan toimiva ja vaikka ei ilman antropomorfismisyytteitä voida sanoa linnun tajuavan hymyn merkitystä (tästä olisi kiinnostavaa tehdä tutkimus!), voidaan kuitenkin löytää yhtymäkohta siihen, että hyväntuulinen neitokakadu vetää poskihöyheniään taaksepäin, mikä paljastaa enemmän linnun suupieliä kaartumassa ylöspäin. Ihmiselle tuleva mielikuva on heti, että lintu hymyilee. Tämä on täysin puhtaasti oma arvioni, mutta pieni hymy voisi toimia juuri siksi, että se muistuttaa neitokakadun omaa positiivista ilmettä.

Lähestyessäsi neitokakadua, puhu sille. Voit puhua oikeastaan ihan mitä tahansa, mitä tajunnanvirtasi tuo. Itse tapaan käyttää korkeita nosteita äänessäni, joka nuoren naisen äänenä toki on muutenkin heleä. Lässytän myös jonkin verran ja lisään käheyttä. Löydät kokeilemalla parhaan sävyn omassa äänessäsi. Muista, että neitokakadun oma äänimaailma on kimakka ja korkea. Asiaa voi havainnollistaa sillä, että neitokakadu oppii helpommin englanninkielisen sanan "Hi!" kuin "Hello!". Ihmisillä on tapana hihkaista "Hi" jo valmiiksi korkealta, mikä sopii helpommin neitokakadun omaan, luonnolliseen äänensävyyn. Mainitulla "korkealla nosteella" tarkoitan toisin sanoen sitä, että puhun melko aaltoilevasti, äänen vaihdellessa korkeasta vähemmän korkeisiin ja käheämmän mataliin sävyihin. En tarkoita mitään luonnotonta vuoristorataa, vaan yksinkertaisesti sitä, etten puhu tasapaksusti, vaan puheensävy elää. En myöskään puhu erityisen kovaa, ja vältän säikäyttämästä. Voisi ajatella, että ensilähestymisen aikana puhun kuin nukahtavalle lapselle. Myöhemmin, kun lintu on tottunut, on äänensävyssäni enemmän innostuneisuuden piirteitä.

Puhumisen lisäksi voit tietysti viedä homman vielä pitemmälle ja "puhua neitokakadua". Toisin sanoen, vihellä. Imitoi sellaisia ääniä, joita lintusi itse käyttää. Jos se on hiljaista sorttia tai et vielä tunne sitä, vihellä jotakin sävelmää. Neitokakadut pitävät (toki aina yksilöstä riippuen) yleensä myös kielen hiukan säröytyvästä naksuttamisesta sekä kirskahtavasta "pusuäänestä", eli siitä äänestä, joka syntyy, kun huulesi puristuvat tiukasti yhteen ja imaiset silti ilmaa sisäänpäin niin, että paine laukaisee lihasten jännityksen. Koiraisiin tämä tehoaa hiukan helpommin ja ne voivat myös vastata sinulle innostuessaan.

Kun sanotaan, että annetaan linnun lähestyä, ei tällä tarkoiteta varsinaisesti sitä, että sinun pitäisi olla tekemättä mitään liikettä linnun suuntaan. Neitokakadu ei tule ja aseta päätä kylkesi vieressä lojuvan sormesi alle. Sen sijaan sillä tarkoitetan sitä, että et mene ja tunge sitä hirssiä linnun naaman eteen, vaan pidät hirssin ihan selkeän etäisyyden päässä ja katsot, jos lintu lähestyisi hirssiä. Oikea etäisyys riippuu linnusta itsestään, mutta aremman kohdalla voidaan puhua vaikka metrin, parinkin lähtökohdasta. Erityisen arkaa lintua en lähestyisi lainkaan, vaan käyttäisin ensin muita, kesympiä lintuja. Kun toisille neitokakaduille syöttää hirssiä, aremman alkaa tehdä mieli myös. Tämä on paras ja positiivisin mahdollinen, helppo keino saada villi lintu syömään kädestä. ...Ja tie linnun sydämeen käy lopulta joka tapauksessa kätevimmin vatsan kautta.

Mistä kontaktin huomaa?

Tarkkaile neitokakadua. Jos se tajuaa, että puhut sille, kontakti näkyy pieninä merkkeinä. Kuuntelemisen tiedät siitä, että lintu kallistaa päätä tarjoten parempaa alaa poskilaikun alla olevalle korvakäytävälle. Vieläkin hienovaraisempi merkki linnun "läsnäolosta" ja kontaktista on töyhdön ihan parin millin matkalla tapahtuva edestakainen, varovainen liikehdintä. Jos neitokakadu pitää töyhtönsä pystyssä ja kallistuu taaksepäin jäykkänä, se on pientä pelkoa. "Jos nyt kuule pysyt ihan vaan siellä kauempana." Jos lintu kallistuu taaksepäin, vetäydy heti myös itse. Jos et kunnioita signaalia, lintu ottaa pian askeleita kauemmas tai suoraan pyrähtää pois. Teoriassa voidaan sanoa, että parasta olisi, jos lintu ei joutuisi edes kallistumaan. Millinkin hievahduksen oppii onneksi tunnistamaan ja vetäytymään jo ennen tätä signaalia.

Jos lintu kurkottaa sinua kohti, yleensä töyhtö kevyesti laskien, pysy aivan paikallasi ja jatka muutoin, mitä ikinä teetkin. Todennäköisesti teet oikein, koska lintu on tulossa lähemmäs. Anna sen tulla itse. Tunnustele tilannetta ja toimi hiukan sen mukaan. Parin sentin hirssinliikautus voi saada aikaan positiivisen vaikutuksen, toisaalta liian nopeasti tehtynä myös säikäyttää. Säikäytys on heti pieni takapakki.

Jos lintu ottaa askeleita sinua kohden, voit sisimmässäsi hurrata vielä enemmän. Tästä ei ole pitkäkään matka siihen, että neitokakadu tulee itse luoksesi. Kun pääset tuohon vaiheeseen, voit jo olla täysin varma, että kontakti on syntynyt. Kun neitokakadu on luonasi ja kuuntelee, jatka tilannetta. Jos sinulla ei sillä hetkellä ole hirssiä, jatka vain rauhassa juttelua ja kontaktin pitämistä. Se on jo itsessään riittänyt linnun kiinnostuksen herättämiseen. Voit ottaa hirssin tai muun herkun kuvioihin myöhemminkin. Tässäkin tilanteessa voit hiukan tunnustella ilmapiiriä - eli lukea eleitä ja laskea yksi ynnä yksi. Tiedän, että kuulostaa abstraktilta, mutta toistaiseksi en keksi parempaakaan tapaa kertoa, mitä tarkoitan. Se tulee sen verran luonnostaan.

Onnistumisesta ...ja epäonnistumisesta

Jos saat aikaan positiivisia tuloksia, vahvista niitä. Jos jokin tekosi, äänensävysi, ilmeesi tai muu tapasi toimii hyvin sosialisoinnissa, käytä sitä. Koska linnut ovat yksilöitä ja loppupeleissä emme voi lukea niiden ajatuksia, emme voi täysin ennakoida tuloksia. Linnun reaktioon vaikuttaa paljon myös sen luonne ja aikaisemmat kokemukset. Varaudu siis siihen, että kaikkien kohdalla ei toimi kaikki. Epäonnistumisiakin tapahtuu varmasti. Vaikka kuinka supisin eläinkaupan hoitolinnulle ja olen kesytellyt erinäisiä rescue-tapauksia, olen kohdannut myös sellaisia lintuja, joihin en saa positiivista yhteyttä oikein millään, eikä tunnu saavan kukaan muukaan. Joskus joku lintu vain on tottunut myös niin paljon omistajansa eleisiin, ettei omat tavat toimi. Jos tahdot kontaktin jonkun toisen ihmisen lintuun, voit myös nopeuttaa prosessia sillä, että tarkkailet omistajaa ja kysyt häneltä tuon lähestymistavoista; jotkut neitokakadut esimerkiksi tulevat sormelle, toiset kämmenselälle, kolmannet käsivarrelle - osa ei pidä käsistä, mutta voi vaikka tulla pään päälle.

√Ąl√§ siis lannistu. Meist√§ monella on h√§kiss√§√§n vanhempia, arempia lintuja, jotka eiv√§t rehellisesti sanottuna todenn√§k√∂isesti koskaan kesyynny tai edes kiinnostu ottamaan kontaktia. Mutta mik√§li et yrit√§, et koskaan saakaan tiet√§√§, josko linnustasi l√∂ytyisikin aivan uudenlainen taso.

Ja jos onnistut ja saat kontaktin haastavampaan yksilöön, saat kenties kokea sen mielettömän palkitsevan onnistumisen tunteen, joka juurikin saa tuijottamaan vuorotellen kosketuksen saanutta sormea ja vuoroin lintua.

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved