banneri

Mikä saa neitokakadun hyökkäämään? Miksi lintu turvautuu hyökkäämiseen? Voiko aggressiivisuudesta päästä eroon?

Neitokakadu on perusluonteeltaan säyseä lintu, joka yleensä aina väistää sen sijaan, että purisi. Toisinaan kuitenkin tapaa lintuja, jotka ovat enemmän tai vähemmän aggressiivisia aina siihen pisteeseen asti, että purevat. Aggressiivisuus ei synny itsestään, vaan siihen on aina jokin syy. Tärkeä tieto on, että lintusi ei yritä pomotella: neitokakaduilla ei ole olemassa dominanssia tai sellaista hierarkiaa, jossa ne yrittäisivät käytöksellään komentaa. Aggressio liittyy pelkoon tai uhkaamiseen, joten ensimmäisenä on selvitettävä, mikä saa linnun kokemaan tarpeelliseksi käyttää nokkaansa. Karkeasti luokiteltuna aggressiivisuuden syyt voidaan luokitella seuraavasti:

1) Pesimävire ja hormonaaliset muutokset
2) Liian pieni elintila
3) Elekielen kunnioittamattomuudesta johtuva opittu aggressiivisuus

Yleisin syy yhtäkkiseen aggressiivisuuden ilmenemiseen on useimmiten pesimävire. Kun lintu on pesimävireessä, siinä tapahtuu hormonaalisia muutoksia, joiden tarkoitus on turvata pesimisen onnistuminen. Etenkin koirailla tämä näkyy siten, että koiras voi olla keskimääräistä aggressiivisempi, erityisesti potentiaalisten pesäpaikkojen läheisyydessä. Lemmikkiolosuhteissa nämä pesäpaikkaehdokkaat ovat erilaisia koloja, kuten hyllyt, huonekalujen välit, laatikot, paperin alle tehdyt pesät tai muut vastaavat hämärämmät, pienemmät tilat. Jos ihminen menee koskemaan näihin alueisiin, ihminen koskee linnun pesään. Tällöin lintu kokee, että sen pesää uhataan ja loogisin reaktio on silloin puolustaa kotia. Voimakkaimmillaan aggressiivisuus on silloin, jos linnuilla on munia tai nuoria poikasia. Luonnossa neitokakadun aggressio palvelee siten, että linnulla on suurempi rohkeus ajaa pedot tai kilpailijat pois vahingoittamasta jälkikasvua.

Pesimävireen aikaansaama aggressiivisuus esiintyy suurimmaksi osaksi syksyisin ja jonkin verran keväisin. Kun syksyllä patterit menevät päälle ja muuttavat asunnon lämpimäksi, syntyy tästä yhdessä syyssateiden nostattaman ilmankosteuden kanssa ympäristö, joka saa pesimävireen syttymään. Hormonaalinen aggressiivisuus menee ajan kanssa ohi ja sitä voi lievittää poistamalla kaikki virettä kohottavat kolot, vähentämällä suihkuttelua, tarjoamalla hieman vähemmän tuoreravintoa (kuivakauden jäljitteleminen) ja pitämällä huoneenlämmön viileämpänä. Jos katsotaan asiaa linnun näkökulmasta, se yksinkertaisesti puolustaa sille tärkeää paikkaa, jonne pelottava, isokokoinen outo petoeläin tulee koskemaan vaaleat hammasrivit välkkyen.

Kuvassa pönttöä tutkiva neitokakadu uhkailee sitä lähestyviä ihmisiä ja muita lintuja. Se on laskenut töyhtönsä ja avaa nokkaansa sähähtäen, otsa painuneena. Nämä eleet kielivät uhkailusta.

Toinen yleinen ongelma on liian pieni elintila, esimerkiksi liian pieni häkki tai liian monta lintua samassa tilassa. Tällainen aggressiivisuus kostautuu yleensä muita lintuja kohtaan ärhentelynä ja hyökkäilynä. Pienet kiistelyt lintujen välillä ovat normaaleja, mutta puremat ja jatkuvat voimakkaat rähinöinnit eivät. Liian pienen tilan aiheuttama aggressiivisuus jakaa linnut yleensä kahteen ryhmään: niihin, jotka oppivat avuttomiksi ja niihin, jotka purkavat turhautumisensa ja puolustavat vähäistä tilaansa aggression kautta. Hain muinoin eläinhoitolalta 45x45cm pohjan häkin, jossa neljä neitokakadua olivat eläneet useita vuosia pääsemättä vapaiksi. Joukossa oli kolme koirasta ja yksi naaras. Yksi koiraista oli muuttunut hyvin aggressiiviseksi ja nyppinyt muita lintuja sekä kävi jatkuvasti niiden kimppuun. Naaras pysyi lähinnä paikallaan hyökkäysten aikana ja kaksi muuta koirasta joko väistivät tai kumartuivat jähmettyneinä otamaan hyökkäyksen vastaan. Kun linnut saivat tilakseen kokonaisen huoneen, niiden luonteet alkoivat tasoittua. Aluksi aggressiivinen koiras puolusti raivolla tilaansa, mutta pikkuhiljaa sen luonne pehmeni sen oppiessa, että yhteentörmäyksiä ei tullut niin usein. Muut linnut puolestaan oppivat, että väistäminen oli mahdollista. Kun ne väistivät, aggressiivinen koiras puolestaan havaitsi, että sen eleitä kunnioitettiin, eikä sen tarvinnut enää käyttää hyökkäystä puolustuksenaan.




Kolmas vaihtoehto voi olla, että lintu on oppinut olemaan aggressiivinen. Tavallisesti neitokakadu varoittaa aina ennen puremaa. Jos varoitusta ei kuitenkaan kunnioita, eikä lintu voi paeta, se puolustautuu puremalla. Koitan selventää, mitä tarkoitan:

Kuvittele, ett√§ kaverisi tulee keppi k√§dess√§ sinua kohti. Ensimm√§isen√§ vet√§ydyt taaemmas merkkin√§ siit√§, ettet halua kepist√§. Kaverisi silti t√∂kk√§√§ sinua kepill√§ kylkeen. √Ąr√§hd√§t "√Ąl√§ tee noin!". Kaverisi ei kuuntele, vaan t√∂kk√§√§ uudelleen. √Ąr√§hd√§t taas, mutta sana ei mene perille. Ty√∂nn√§t hieman kaveria pois, mutta kaveri sinnikk√§√§sti vain jatkaa toimenpidett√§√§n. Lopulta ainoa keino saada kaveri lopettamaan ik√§v√§ toiminta on motata h√§nt√§. Se toimii, ja kaveri vet√§ytyy. Seuraavana p√§iv√§n√§ kaveri tulee uudelleen. Sama toistuu j√§lleen, eik√§ kaveri kuuntele. Mottaat taas ja kaveri l√§htee sadatellen pois. Kun kaveri tulee kolmannen kerran keppi k√§dess√§, et j√§√§ en√§√§ odottamaan, vaan p√§√§t√§t motata h√§nt√§ suoraan. Olet oppinut, ett√§ se on ainoa keino, jolla sinua kunnioitetaan.

Sama tapahtuu papukaijoilla herkästi. Niiden hyvin hienostunut elekieli voi ensin olla vaikeampi tulkita, mutta omistajan on yksinkertaisesti pakko opetella se, jos hän haluaa kesyttää lintunsa. Jos lintu siirtää kehonsa painoa poispäin lähestyvästä ihmisestä, on merkitys kutakuinkin "Minua pelottaa, älä tule lähemmäs." Jos lintu joutuu ottamaan askeleita taaksepäin, pelon määrä on selkeästi suurempi. Sähähdys merkitsee "Miksi et kuntele minua?! Mene POIS!" Sähähdys ja lähemmäs tuleminen on sellainen "Nyt OIKEASTI! Jätä minut rauhaan! Tajuatko?" Kun tähän lisätään vielä kopautus oksaan, merkitys on suunnilleen "Okei: ASKELKIN vielä ja minun on pakko purra sinua! Viimeinen varoitus!" Ja seuraavaksi kopautus kohdistuu käteen tai muuhun lian lähelle tulevaan osaan. Pisimmälle vietynä neitokakadu ei pelkästään kopauta nokallaan, vaan todellakin ottaa ihon leukojensa väliin ja puree. Jos pääset tähän tilanteeseen, tiedät menneesi aikoja sitten liian pitkälle. Jos lintu oppii, etteivät varoitusmerkit ja hienovaraisemmat signaalit auta, se jättää välivaiheet ja siirtyy suoraan puremaan.

Jos lintusi on oppinut aggressiiviseksi, on pöytä pyyhittävä puhtaaksi ja aloitettava alusta. Lintu on opetettava uudelleen siihen, että pienempiäkin eleitä kunnioitetaan. Yleensä uusi alku vaatii myös eräänlaisen viilennysvaiheen, jossa lintu todellakin jätetään sen toiveiden mukaan rauhaan. Yksinkertaisimmillaan uudelleenkoulutus lähtee liikkeelle jo siitä, kuinka omistajana liikut linnun lähellä. Unohda äkkinäiset liikkeet ja väkisin linnun henkilökohtaiseen tilaan työntyminen. Jos lintua lähestyessäsi neitokakadusi perääntyy, peräänny sinäkin. Jos olet tottunut pyytämään neitokakadusi kädelle työntämällä sitä vatsasta sormella, vastedes et voi enää toimia niin. Sinun on opetettava lintu itse astumaan kädellesi. Jos lintusi on tottunut siihen, että käden lähestyminen tietää tökkäisyä, se voi usein purra tai nokkaista kättä protestiksi jo käden lähestyessä, joten käsi on jätettävä hyvän etäisyyden päähän. Jos lintu näyttää merkkejä aggressiosta, peräänny. Voi olla, ettet saa lintuasi vähään aikaan kädelle, sillä se on tottunut, että kädelle tuleminen tapahtuu pakottaen, mutta huomaat pian, että aggressiivisuuden taso tulee laskemaan, kun lintu ymmärtää, että kunnioitat puremaa. Samaa menetelmää on hyödynnettävä kaikessa toiminnassa: jos lintu puree sinua siivotessasi sen häkkiä, siivoa häkki mieluummin linnun ollessa vapaana. Näin et uhkaa lintua.

Aggressiivisuuden taustalla on lähes aina siis ihmisen toiminta ja sen aikaansaama reaktio. Kunnioita lintuasi ja sen elekieltä ja muista, että meistä jokainen tekee vahingossa virheitä. Pääasia on, että opimme niistä ja teemme parhaamme korjataksemme ne.

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved