banneri

Tunnisterenkaat ovat turvallisia - mutta vain oikein käytettyinä. Tuontilintuni Shamanin jalka näytti turpoavan kummallisesti rengasjalasta, eikä merkkejä nirhaumasta tai venähdyksestä näkynyt. Kiirehdimme renkaanpoistoon, ja renkaan alta paljastui aivan hirvittävä näkymä! Mitä oikein oli tapahtunut? Lue lisää alta.



Shaman on kaunis pastellikasvokoiraani, tuontilintu Alankomaista. Se oli pesimässä Aiwassin kanssa ja hoiti T-poikueen ainokaista, ihanaa pastellikasvo-harlekiinipoikastaan, kun huomasin sen jalan olevan turvoksissa. Nappasin sen sairashäkkiin tarkempaan tutkimukseen. Varpaat liikkuivat normaalisti, mutta rengas oli todella ikävän näköisesti uponnut nahkaan.

Kiirehdin soittelemaan lääkäreitä ympäriinsä läpi ja sainkin lopulta kiinni Johanna Raulion, joka kiirehti klinikalle meitä vastaan, vaikka oli lauantai-ilta. Rengasleikkureita ei ollut, mutta niistä ei olisi ollut hyötyäkään, sillä rengas oli niin kummallisesti pureutunut jalkaan. Kolmet muut pihdit kuitenkin löytyivät. Niinpä Shaman sai ensimmäisenä rauhoittavaa sieraimiinsa häkin pinnojen läpi, jotta varsinainen rauhoituspiikki olisi helpompi antaa sille, stressaten erittäin arkaa lintua vähemmän. Jo heti alkutarkastelussa lääkäri totesi, että on epäilys, että renkaassa voi olla jotain viikaa: mitään nyrjähdykseen, murtumaan tai haavaan viittaavaa ei ollut näkyvillä. Kynsi Shamanilta on puuttunut jo pitkään. Sen nappasi pois munkkiaratti Roki muinoin.

Renkaan työstö tuntui kestävän ikuisuuden. Ei ollut myöskään helppoa: rengas tuntui jotenkin paksun oloiselta. Ja Shaman heräsi välillä pistämään vastaan pöllyistään, mikä oli siis ihan normaalia, mutta tietenkin hieman haastavaa. Se, mikä oli mukavaa oli se, että sain avustaa Johannaa ja pidellä Shamania varovasti niin, että heräämisten aikoina lintu ei vahingoittaisi itseään tai poukkoroisi pois operointipöydältä. Kun rengas viimein saatiin pois, oli näkymä todella karsea. Jalka oli aivan vereslihalla, nahka oli kuoriutunut pois ympäriltä ja jäljellä oli syvä ura ilman ihoa. Kaikki iho oli renkaassa. Tutkimme tilannetta tarkemmin ja havaitsimme, että rengas näytti kummallisen pieneltä ja myös jotenkin paksulta.

Hyviäkin uutisia oli. Verisuonia ei ollut rikki eikä merkkejä kuoliostakaan ollut. Ennuste olisi siis oikein hyvä. Shaman saikin antibiootit, kipulääkettä sekä eläimille tarkoitettua hunajasalvaa pitämään ruven pehmeänä ja hoidettuna. Odottelin klinikalla melko pitkään, jotta turvallinen herääminen saatiin varmistettua. Shaman-rassu olikin melkoisen pöpperössä rauhoituksesta.

Kotona tarkastin heti käyttämäni renkaat ja vertasin omia renkaitani Shamanilta poistettuun renkaaseen. Ero oli todella selkeä. Ulkomitta oli melko lähellä omaani, mutta sisämitan ero oli tuntuva. Käyttämieni renkaiden sisämitta on 6 mm. Shamanin renkaassa ehkä 4,9. Aivan hippusen alle 5 mm siis. Ero kuulostaa pieneltä, mutta ohuessa linnun jalassa mitta voi olla hyvinkin suuri. Kuten kuvasta näkyy, standardirenkaaseen verrattuna Shamanin rengas oli todella pelottavan pieni. Ilmoitin tietenkin myös kasvattajalle, joka oli järkyttynyt. Hän käyttää normaalisti 5,4 mm renkaita, joten tämän on täytynyt olla jokin uniikki sekundarengas.

Raulio pohti, että kuolleista ihokerrostumista päätellen liian pieni ja täten liikkumaton rengas ei ollut päästänyt hilseilevää ihokerrosta poistumaan altaan. Se oli aiheuttanut massan kasaantumisen ja pikkuhiljaa tilan käymisen ahtaammaksi ja ahtaammaksi. Lopulta kriittinen piste oli saavutettu, ja kaikki yhteenpakkautuneisuus ja hankaus oli tulehduttanut jalan.

Tällä hetkellä jalka on hyvää vauhtia paranemaan päin. Shaman käyttää jalkaansa jo kohtalaisesti ja laskee painoa sen päälle hyvin. Ajoittain se on väsyneempi ja syö hieman huonosti stressatessaan, eli hiukan saa vielä jännittää. Mutta toivotaan parasta, että jalka ja lintu säästyvät. ...Shamanin ja Aiwassin viimeisin vauva nimittäin on aivan jumalaisen suloinen! Siihen liittyen vielä muistuttaisin, että lääkkeitä ei kannata siirtää emon mukana poikaselle. Aiwass esimerkiksi sai hoitaa lähes viikon poikasta itse. Yhteenpäästäminen onnistui onneksi hyvin, ja kuurin päätyttyä Shaman ruokkii vauvaa taas.

Joka tapauksessa: Muistakaa tilata aina sopivan kokoisia renkaita! Hyvä rengas pyörii esim sormella pyöritettäessä hyvin jalan ympäri, muttei kuitenkaan repsota/roiku. Aina kannattaa pitää silmällä myös kaikenlaisia jalan muutoksia. Ja ennen kaikkea, jos vähänkin epäilyttää, reagoi heti eikä vasta huomenna - sillä huomenna saattaa olla liian myöhäistä.

Kaikesta huolimatta hyvää joulua ja mukavaa uuttavuotta!

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved