banneri

Mikä on neitokakadu?

Laji: Nymphicus hollandicus
Alaheimo: Cacatuidae
Suomessa myös: Neitoparakiitti, nymfiparakiitti, nymfi, nymfikakadu, nymfipapukaija
engl. Cockatiel
ruot. Nymfkakadua
saks. Nymphensittich
Australiassa: Cockatiel, weero (weiro), quarrion (quarrian)

Pituus: Noin 30 cm josta suunnilleen puolet on pyrstöä.
Elinikä: 15-25 vuotta
Paino: 80-120 g
Sukupuolet: Erinäköiset
Siiven pituus: 16-18 cm
Töyhdön keskimääräinen pituus: Luonnossa 4-6 cm, lemmikkinä jopa +10 cm.
Jalan ote: Kiipeämiseen soveltuva. Neljästä varpaasta kaksi on edessä, kaksi takana
Levinneisyysalue: Lähes koko Australia, rannikkoseutuja lukuun ottamatta. (Ei esiinny Tasmaniassa.)
Hinta: 100-250+ e

Sukukypsyyden saavuttaminen: n. 8 kk iässä
Koiraan suositeltava pesimisikä: 2-17-vuotiaana. (Minimi yli 1-v)
Naaraan suositeltava pesimisikä: 2-14-vuotiaana. (Minimi 1,5-v)
Pesimisaika luonnossa: Sadekausi
Paikka: Luonnossa puunkolossa, useimmiten veden lähettyvillä. Lemmikkinä pöntössä.
Munat: 4-7 kpl, valkoisia

Häkin minimikoko: Pinta-ala 0,75 m² yhdelle linnulle ja jokaista tähän lisättävää lintua kohden alaan lisätään 0,10 m². Lyhimmän seinän tulee olla vähintään 55 cm.
Ravinto: Luonnossa jyvät, pensaiden, rikkaruohojen, puiden ja heinien siemenet, sekä marjat. Lemmikkinä mm. kanariansiemenet, undulaatin tai parakiitin siemenseos, pelletit, hirssi, hampun – ja saflorinsiemenet, sekä tuoreravinto.
Muutto: Vaelluslintu
Sosiaalisuus: Pari- ja parvilintu.
Vanhimmaksi elänyt yksilö: 38-vuotias
Värimuunnosten määrä:
Kaikkien mantereiden värit sekä epämääräisetkin tapaukset mukaan lukien 24 eri värimuotoa ja kuviointia.
Vuorokausirytmi: 12/12

Neitokakadu lyhyesti

Neitokakadu (Nymphicus hollandicus) on pieni papukaijalaji, joka kuuluu kakadujen (Cacatuinae) alaheimoon. Neitokakadun alkuperäismaa on Australia, jossa se on levittäytynyt rannikoita lukuun ottamatta lähes kaikkialle maassa. Sitä tavataan yleensä parvissa tai pareittain asuttamassa avoimia tasankoja, joissa puita kasvaa harvaan.

Neitokakadua pidetään Australian kakaduista pienimpänä, ja itse asiassa englanninkielinen nimi "cockatiel" ilmeisesti tuleekin portugalinkielisestä sanasta "cacatitho", joka tarkoittaa pientä kakadua. Lajin taksonomiasta on ollut kiistaa, sillä neitokakadu poikkeaa kiilamaisen, pitkän pyrstönsä, solakan vartalonsa ja teräväkärkisten siipiensä kanssa suuremmista sukulaisistaan. DNA-tutkimukset ovat kuitenkin todistaneet neitokakadun kuuluvan juuri kakadujen heimoon. Selkein tunnistettavissa oleva yhteinen piirre kakadujen kanssa on neitokakadun päälaella oleva töyhtö, joka asennollaan välittää voimakkaasti signaaleita. Neitokakadu on myös erittäin kestävä ja taitava lentäjä, mikä on tarpeellista muuton yhteydessä; neitokakadu on ruuan perässä matkaava vaelluslintu.

Luonnossa neitokakadut syövät lähinnä jyviä, pensaiden, rikkaruohojen, puiden ja heinien siemeniä, sekä marjoja. Lemmikkinäkin niille tulisi tarjota mahdollisimman monipuolista ruokaa, ei pelkästään siemeniä. Lajilla on taipumusta nirsoiluun etenkin, jos neitokakadulla ei ole lajitovereiden seuraa. Siksi se tulisi pienestä pitäen opettaa syömään monipuolisesti. Neitokakadu tunnetaan Australiassa useilla eri nimillä, joista yleisimpiä ovat quarrion (New South Walesissa), weero (Läntisessä Australiassa) ja cockatiel (Victoriassa). Quarrion ja weero ovat pääasiassa aboriginaalien käyttämiä nimityksiä. Latinankielisen nimen loppu hollandicus viittaa Hollantiin, mikä johtuu siitä, että Australia sai nimen Uusi Hollanti 1600-luvulla hollantilaisten tutkijoiden toimesta.

Neitokakadu pesii veden lähettyvillä, puunkolossa. Pesimisaika ajoittuu sadekaudelle, jolloin ruokaa ja vettä on runsaasti tarjolla. Munia tulee tavallisesti 4-7, mutta kaikki poikaset eivät aina selviydy aikuisiksi asti. Osa munista ei edes kuoriudu, jolloin ne jätetään lämmittämään muita poikasia.

Lemmikkinä neitokakadu on erittäin suosittu, sillä nuoret yksilöt on helppo kesyttää ja niille voi opettaa usein helposti myös vihellyksiä, joillekin muutamia sanoja. Neitokakadun sanotaan olevan helppohoitoinen linnuksi ja sen katsotaan sietävän enemmän virheitä omistajaltaan kuin monen muun linnun. Ehkä neitokakadu todella sietääkin vähän pitempään epämukavia olosuhteita, mutta lajin helppouden mainostaminen on johtanut virheelliseen hoitoon, puutteellisiin oloihin ja keskimääräisen elinajan lyhenemiseen. Neitokakadu kykenee elämään jopa 20-25 -vuotiaaksi. Kuitenkin Suomessa suurin osa linnuista tuntuu menehtyvän jo 12 ikävuoden tienoilla.

Neitokakadulla ei ole eri rotuja tai alalajeja, eikä se ole muuttunut vankeudessa paljoakaan värijalostusta lukuun ottamatta. Näyttelyt ovat tuoneet lajille jonkin verran lisää kokoa ja korostaneet esimerkiksi töyhtöä, joten laji lasketaan domestikoitumisen partaalla olevaksi. Neitokakadu on perusluonteeltaan iloinen ja hilpeä lintu. Niiden hyväntuulisuus ja energia ovat omiaan piristämään myös omistajan päivää. Toisiaan sattuu myös huonompia päiviä, mutta se on ymmärrettävää - onhan meillä ihmisilläkin omat hyvät ja huonot päivämme. Töyhtö niskaan painuneena iloinen neitokakadu tepsuttele orrella, ikkunalaudalla tai vaikka lattialla. Niiden poskisulat ovat tällöin yleensä hieman laskeutuneet, jolloin nokkaa näkyy enemmän. Tämä saa aikaan sen, että neitokakadu näyttää hymyilevän leveästi.

Neitokakadu on parvi- ja parilintu, joten se on hyvin sosiaalinen eläin. Linnulle olisi tärkeää saada mahdollisuus lajitovereiden seuraan. Yksinelävä lintu tarvitsee paljon huomiota ja aikaa, unohtamatta mahdollisuutta lentelyyn.

Poikkeus vahvistaa säännön. On monia seikkoja, joissa voidaan yleistää, että lintu toimii tietyllä tavalla. Poikkeuksia kuitenkin esiintyy hyvin paljon. Jos jokin lintusi tekemä asia poikkeaa tämän sivuston kuvauksesta, älä huolestu! Yksilöiden välillä ilmenee aina välillä eroavaisuuksia.

Arkistokuva: Shutterstock / Susan Flashman & Eric Isselee

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved