banneri

Haitalliset ruoat

Neitokakaduun pätee samat perussäännöt kuin muidenkin papukaijojen suhteen siitä, mikä niille on haitallista. Haitallisella tai kielletyillä ruoalla tarkoitan tässä yhteydessä sellaista ravintoa, joka vaikuttaa selkeän negatiivisesti neitokakadun terveyteen tai myrkytystilaan. Jotkut haitalliset ruoat vaikuttavat välittömästi ja voivat johtaa kuolemaan. Joidenkin haitallisten ruokien vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua. Esimerkiksi huonolaatuiset rasvat kertyvät pikkuhiljaa sisäelimiin, ja lintu saattaa alkaa oireilla näkyvästi vasta, kun vahinko on jo tapahtunut.

Mitä enemmän ruokaa on käsitelty ja jalostettu poispäin sen alkuperäisestä muodosta, sitä enemmän ruoan antamista neitokakadulle kannattaa välttää. Paljon jalostetut ruoat menettävät monesti ravintoarvoaan ja sisältävät turhia kaloreita, jotka johtavat vain lemmikkilinnun lihomiseen.

Paistettu tai käristetty ravinto kuuluu ehdottomasti vältettävien listalle. Kuumennettaessa moni terveellinen ruoka kadottaa vitamiinejaan. Lisäksi kypsennyksessä käytettävä rasva on hyvin epäterveellistä linnuille ja kitkettävä pois ruokavaliosta. Luonnossa neitokakadut lentäisivät jatkuvasti pitkiä matkoja päivittäin, siinä missä lemmikkineitokakadu istuu suuremman osan vuorokaudesta paikallaan, joten kaikkea lihottavaa, muutoin ravinnearvoltaan köyhää ruokaa on vältettävä.

Se, mikä on ihmisen perusruokaa, ei välttämättä ole soveltuvaista neitokakadulle. Ihminen nauttii usein pitkälle käsiteltyjä viljatuotteita, kuten leipää ja pastaa, tai aamiaismuroja. Näistä tuotteista ei enää löydy juurikaan hyödyllisiä entsyymejä. Lisäksi leipä sisältää suolaa, murot taas tavallisesti suolan lisäksi myös lisättyä sokeria.

Aivan diktaattoriksi ei ruoan suhteen kannata ryhtyä, sillä vähemmän terveellisestä tai neutraalista ruoasta voi toisinaan olla hyötyä. Esimerkiksi pasta on hyödyllistä alipainoiselle, viherravintoa karttavalle neitokakadulle, jonka täytyisi saada jostakin vitamiineja. Koska pasta on helposti syötävää ja usein neitokakadun suussa maistuvaa, kasaa se nopeasti sen verran energiaa, että lintu saavuttaa lisäpainoa. Vaikka luonnollisia ravinteita ei pastan mukana tule juurikaan, on pasta usein erittäin soveltuvainen vitamiiniaineiden välittäjä: spagetin tahmaiseen pintaan tarttuu niin vitamiinijauheet kuin -nesteetkin ja siten joutuvat pastasta pitävän neitokakadun suuhun. Hyväkuntoiselle linnulle spagettia tai muita pastaruokia ei kannata tarjoilla. Murojen hyvä puoli taas on niiden maistuvuus neitokakadun suussa. Neitokakadu pitää kaikesta nokkaan menevästä, mukavasti rouskuvasta… ja epäterveellisestä. Vaikka muroja tulee karttaa, ovat ne oivia silloin tällöin annettuja makupaloja kesytyksen tai kouluttamisen aikana. Koska moni neitokakadu tekee lähes mitä tahansa murojen vuoksi maistettuaan niitä pari kertaa, saattaa muroista olla apua myös joissakin karkaamistapauksissa. Linnuille on joskus saatavilla eläinkaupoista omia, suolattomia murojaan.

Myrkyllisiä tai erityisen haitallisia - ja täten kiellettyjä - ruokia tai juomia ovat muun muassa alkoholi, kahvi, ruiskutettu lehtisalaatti, sienet, vihreät perunat, kaikki rikillä käsitellyt kuivat hedelmät sekä allaolevat:

Avokado (Persea americana)

Avokadolla tarkoitetaan erästä puuta, sekä tämän hedelmiä. Avokado sisältää persiiniä, joka on monille kotieläimille haitallista, mutta erityisesti linnuille persiini on hyvin myrkyllistä. Niin puu lehtineen kuin hedelmäkin ovat ehdottomasti kiellettyjen ruokien listalla.

Raparperi (Rheum rhaponticum)

Raparperi on ihmisten keskuudessa erityisesti jälkiruoissa käytettävä vihannes. Raparperissa on kuitenkin oksaalihappoa, joka kalsiumin kanssa yhdistyessään muodostaa kalsiumoksalaattia: yhdistettä, jonka liukeneminen veteen on hyvin heikko. Kalsiumoksalaatti voi aiheuttaa papukaijoilla munuaisvaurion.

Kofeiini ja teobromiini

Kofeiini (C8H10N4O2) on alkaloidi, jota l√∂ytyy luonnosta kahvinpavuista, guaranasta, teenlehdist√§ ja kymmenist√§ muista kasveista. Luonnossa kofeiinin teht√§v√§ on halvaannuttaa ja tappaa kasvia sy√∂v√§t hy√∂nteiset. Kofeiini vaikuttaa suoraan keskushermostoon, kiihdytt√§√§ verenkiertoa ja on hyvin myrkyllist√§ monille kotiel√§imille ‚Äď my√∂s papukaijoille. Toinen hyvin kofeiinin kaltainen myrkky on teobromiini (C7H8N4O2), jota l√∂ytyy useimmista virvoitusjuomista, sek√§ erityisesti suklaista. Teobromiini vaikuttaa puolestaan lihaksia rentouttaen ja stimuloiden syd√§nt√§. N√§in ollen suklaa, kahvi, tee, virvokejuomat ja energiajuomat ovat neitokakadulta kiellettyj√§.

Mausteisuus

Suolainen, sokerinen tai muulla tavalla erityisen mausteinen ravinto on linnulle vielä epäterveellisempää kuin ihmiselle. Myöskään erityisen rasvainen tai käristetty ruoka ei saisi kuulua neitokakadun ruokavalioon.

Huonekasvit

Koomista kyllä, vaikka se herkullinen salaatinlehti ruokakupissa saisi neitokakadun vain nyrpistämään nokkaansa, saattaa se komea viherkasvi ikkunalaudalla vetää pienen parakiitin kaiken huomion. Asunnon kasvit joutuu ikävä kyllä usein valitsemaan lintunsa mukaan. Pois jätettäviä kasveja ovat esimerkiksi jasmiini, hyasintti, leinikit, alppiruusu ja huonevehka. Turvallisempia vaihtoehtoja sen sijaan olisivat esimerkiksi jukkapalmut, petunia, bambu, kiinanruusu, tulilatva ja lohikäärmepuu. Näitä myrkyttömiä huonekasveja voi kokeilla myös häkin sisustukseen, sillä vihreys piristää kummasti niin häkin olemusta kuin lintujen hauskanpitoa. Huomioi kuitenkin, että myös multa ja lannoitteet voivat johtaa neitokakadun myrkytykseen.

Päihteet

On sanomattakin selvää, ettei neitokakadun kokoinen pieni lintu voi fyysisesti sietää minkäänlaisia päihteitä. Alkoholi, tupakka ja huumeet ovat sanoja, joiden ei pitäisi esiintyä samassa yhteydessä puhuttaessa neitokakadusta.

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved