banneri

Tuoreruoka

Useiden eri siemenlajien lisäksi neitokakadu tarvitsee tuoreruokaa, josta saadaan tarvittavia vitamiineja. Tuoreruoka maittaa parhaiten, kun neitokakadu on tottunut syömään sitä pienestä pitäen. Hedelmiä voi lisätä vihannesten joukkoon ja vihannesten tapaan vaihdella hieman sen mukaan, mitä kausittain on saatavilla.

Neitokakadu tarvitsee monipuolista tuoreravintoa

Tältä tuorelautaselta löytyy paprikaa, porkkanaraastetta, parsakaalia, maissia, omenaraastetta, herneitä, kuivattuja marjoja sekä rohkaisuksi muutamia pellettejä ja pari auringonkukansiementä yllätysherkuksi.

Kasviksista sopivia ovat esimerkiksi porkkana, peruna, salaatti, pavut ja herneet, parsakaali, pinaatti, maissi, selleri ja vesiruoho.

Hedelmistä sopivia ovat esimerkiksi päärynä, greippi, appelsiini, persikka, granaattiomena, persikka, luumu, omena, kiivi, mandariini ja vesimeloni.

Halutessasi tarjota erityistä vitamiinibuustia, suosi tummia kasviksia, kuten parsakaalia, tai vaikka ituja. Hyvä vinkki nirsommille ruokailijoille on tarjota yrttejä ruukuistaan. Aseta yrittiruukku vaikkapa pahviseen kahvikuppin, jonka pohjalla on hieman vettä. Näin yritit säilyvät pitempään tuoreina, ja lintusi voivat natustella niitä suoraan ruukusta.

Moni neitokakadu vierastaa sitrushedelmien kirpeyttä, mutta niitä voi yrittää tarjota. Jotkut pitävät kovastikin kurkusta, mutta kurkku ei oikeastaan sisällä suuria määriä linnuille hyödyllisiä vitamiineja, sillä se on suurimmaksi osaksi vettä. Neitokakadut eivät yleensä syö mielellään hedelmiä, jotka eivät kuulu niiden luonnonmukaiseen ravintoon. Monesti ne nappaavat kuitenkin palan jos toisenkin esimerkiksi omenasta. Suosituimpia hedelmiä ovat juuri ne miedoimmat hedelmät, joista voi selkeästi purra palasen.

Tuoreruoka tarjoillaan aina pestynä ja huoneenlämpöisenä. Ruoan pitää luonnollisesti olla tuoretta. Kokeile tarjota ruokia eri muodoissa: pieneksi silvottuna, raastettuna, siivuina, ohuina viipaleina tai jopa isompina paloina, joista voi karruttaa nokalla irti ravintoa. Joidenkin hedelmien, kuten omenan, kohdalla kuoret voi jättää paikalleen, mutta tarkasta, ettei siemenet ole myrkyllisiä - esimerkiksi omenan siemeniä ei saa jättää paikalleen.

Tuoreruoka korjataan päivittäin pois, jotta se ei ehdi pilaantua.

Luonnosta saatavia kasveja

Neitokakadun ei ole tyydyttävä vain kaupasta saataviin ruokiin, sillä ihan pihapiiristä voi löytää etenkin kesäaikaan sille ravintoa. Moni luonnosta löytyvä kasvi soveltuu mainiosti syötäväksi, mutta on aina muistettava, että jotkut voivat olla myrkyllisiä. Tämän vuoksi ei koskaan saa antaa linnulleen sellaista kasvia, jota ei tunne. Kasveja ei myöskään saa kerätä läheltä autotietä.

- Voikukka on yksi yleisimpiä luonnosta kerättäviä ravintokasveja. Sitä on saatavilla hyvin, ja siitä löytyy monenlaisia vitamiineja, eritoten A – ja C-vitamiinia. Voikukalla on useita alalajeja, joiden maku vaihtelee. Pääsääntöisesti sellaisissa voikukissa, joiden lehtien lovet ovat syviä, on kitkerämpi maku.

- Myös valkoapilaa on saatavilla hyvin. Sen imelän makuiset kukat ovat tavallisesti suosituinta syötävää, mutta koko kasvin voi huoletta antaa tarjolle.

- Piharatamon moni tuntee sen maineesta parantavana kasvina. Huhussa on perää, sillä piharatamo sisältää aukubosidi-glykosidia, jolla on tuhoava vaikutus bakteereihin. Linnuille piharatamosta kelpaavat erityisesti sen siemenet.

- Valkokukkainen pihatähtimö, eli vesiheinä, on C-vitamiinirikas kasvi, joka on monesti suurta herkkua

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved