banneri

Neitokakadun värimuodot

Neitokakadulla tavataan arviolta 24 eri värimuotoa. Osa australialaisista väreistä on oikeastaan samoja kuin mitä Yhdysvalloissa tai Euroopassa on jo ilmestynyt, mutta ne ovat vain syntyneet itsenäisinä sen sijaan, että olisivat polveutuneet esimerkiksi maahantuonneista. Värimutaatiot ovat hyvin mielenkiintoinen osa neitokakaduharrastusta ja suurinta osaa niistä voidaan yhdistellä keskenään, jolloin tuloksena onkin lukuisia uusia väri-fenotyyppejä!

neitokakadun poikanen

Arkistokuva: Shutterstock/MarinaJay1

Neitokakadun kasvattaminen on mielenkiintoista puuhaa ja tarjoaa paljon lisää kiinnostavia asioita harrastukseen! Kasvattamisessa olennainen osa on myös tuntea lajin värimuodot ja genetiikka. Kaikkia värejä ei voi yhdistää keskenään ja osaa väreistä koskee myös jonkinasteisia rajoituksia tai suosituksia. Genetiikan tunteminen auttaa sinua myös ymmärtämään muutoin sitä, miten erilaiset ominaisuudet periytyvät poikasille. Kun ymmärrät perinnöllisyyden pääpiirteittäin, osaat paremmin valita kasvatusparit ja luoda kasvatussuunnitelmaasi pitemmälle tulevaisuuteen.

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved