banneri
valkokasvokoiras

Valkokasvo

Engl. Whiteface
Mutaatio: Blue
Periytyvyys: Resessiivi
Pigmentin vaikutus kohdistuu psittasiiniin.

Valkokasvoinen värimuoto, joka tavattiin ensimmäisen kerran 1976 Hollannissa, syntyy monilla muillakin lintulajeilla tavatun blue-mutaation tuloksena. Blue vaikuttaa psittasiinin tuotantoon ja valkokasvon kohdalla kaikki keltainen ja punainen väri poistuu. Näin siis kasvot ovat kirkkaanvalkoiset siinä missä pyrstö jää harmaaksi. Vartalon harmaat osat pysyvät harmaina.

Yhdistettäessä muiden värien kanssa on muistettava, että keltainen ja punainen katoavat myös niistä, mikäli valkokasvo näkyy ulkoisesti. Myös harmaiden sulkien sävy voi muuttua viileämmäksi. Valkokasvo on kaunis yksinään, mutta näyttää kauniilta myös yhdistettynä mihin tahansa mutaatioon, jolloin niiden ulkoasu muuttuu radikaalisti.

Yllä valkokasvokoiras.

valkokasvonaaras

Tekijä valkokasvon takana: Blue

Valkokasvon saa aikaan geeni nimeltä blue, sininen. Sininen vastaa nimensä mukaisesti papukaijojen sinisestä värimuodosta ja on perimältään autosomaali resessiivinen. Sininen ei varsinaisesti kuitenkaan synnytä sinistä väriä itsessään, vaan poistaa muita värejä tieltä niin, että sininen pääsee esiin. Sininen poistaa nimittäin psittasiinin, eli punaiset ja keltaiset sävyt, täydellisesti. Näin vihreästä jää jäljelle sininen ja punainen, oranssi ja keltainen muuttuu valkeaksi.

Sininen väri syntyy rakenteellisesti linnun sulissa mikroskooppisen pienessä osassa, jota kutsutaan nimellä spongy zone: sienimäinen alue tai ilmakerros. Neitokakaduilta puuttuu sulistaan täysin tämä alue, eikä niillä siksi voi esiintyä sinisiä tai violetteja sävyjä. Tästä johtuen neitokakadun kohdalla ei bluen tuloksena ole suoraan sinistä lintua, vaan harmaa neitokakadu yksinkertaisesti kadottaa punaiset ja keltaiset värinsä.

Parbluella puolestaan tarkoitetaan ryhmää sellaisia sinisen geenin alleeleita, jotka eivät vaikuta aivan yhtä voimakkaasti kuin itse blue. Par-blue tuleekin sanoista partial blue, osittain sininen. Muilla papukaijoilla sininen sävy johtuu siitä, että psittasiinin väri vähenee, jolloin esimerkiksi vihreästä linnusta lähtee keltaista ja jäljelle jää silloin enemmän sinistä. Näin parbluen tuloksina syntyy sellaisia sinisen värin muunnoksia, joissa väri taittuu pikemminkin eriasteisiin sinivihreisiin. Neitokakadut eivät kuitenkaan tuota sinistä väriä, joten selkeimmin parbluen vaikutus näkyykin niin, että keltainen ja punainen väri muuttuvat haaleammiksi. Oikealla yllä valkokasvonaaras. Kuvat: George Steinz

Par-blue -värejä ovat esimerkiksi “aqua” ja “turkoosi”. Turkoosilla tarkoitetaan väriä, jossa psittasiinin määrä on vähentynyt noin 20%. Aqua puolestaan on väri, jossa psittasiinin määrä on vähentynyt noin 50%. Pastellikasvo on näistä parblueista nimenomaan aqua.

Blue-tekijän (valkokasvo) tapaan par-bluet (pastellikasvo, kermakasvo ja kultaposki) ovat resessiivejä, mutta koska nämä ovat toistensa alleeleja, siniset muodostavat keskenään myös erilaisia periytymissuhteita, joissa useimmiten parblue dominoi bluen, jos kumpikin tekijä löytyy lokuksen geeniparista (jossa yhdellä linnulla tilaa on siis kaikenkaikkiaan vain kahdelle alleelille.) Näin käykin myös pastellikasvon ja valkokasvon kohdalla. Neitokakadu ei voi kantaa sekä valkokasvoa että pastellikasvoa samaan aikaan piilevänä, vaan pastellikasvo tulisi näkyväksi. Eikä lintu, jolla on kaksi tekijää valkokasvoa, voi kantaa pastellikasvoa piilevänä, koska valkokasvo vaatisi kaksi geeniä, eikä pastellikasvolle silloin olisi yksinkertaisesti enää kromosomin lokuksessa tilaa.

Sukupuolet ja poikaset

Koiraan kasvot muuttuvat ensisulkasadossa puhtaan valkoisiksi. Kuten harmailla, valkokasvokoiraiden pyrstö on päältä vaaleahkon harmaa, alta miltei musta.

Naarailla pyrstön juovat säilyvät, muttaluonnollisestikaan pohja ei ole keltainen, vaan valkea. Samoin naaraan kasvot ovat harmaat, eikä niistä kuulla läpi kellertävää maskia tai poskilaikkua. Poskilaikun ja silmän takaosan alueen sävy voi jonkin verran vaihdella tummuutensa suhteen. Poskisulkien hieman erilainen koostumus aikaansaa molemmilla sukupuolilla tietyssä valossa hivenen metallisen hehkun.

Poikanen, joka on visuaalisesti valkokasvo, omistaa valkoisen untuvan, joka muunlaisilla poikasilla on keltainen.

valkokasvopoikanen

Väriyhdistelmät valkokasvon kanssa

Valkokasvoisen kanssa yhdistellyt värit menettävät keltaisen kasvomaskinsa sekä punaiset poskilaikut, jotka korvautuvat valkoisella. Samoin naaraan pyrstön juovitus pysyy, mutta sen keltaiset osat ovat valkoisia. Valkokasvo muokkaa kellertävämmät värit, kuten fallowin ja kanelin hieman kylmemmän ja pehmeämmän värisiksi. HUOM! Ei ole suositeltavaa pesittää kahta visuaalista valkokasvoa yhdessä. Se ei ole varsinaisesti tuomittavaa, mutta värille tekee hyvää, mikäli sen voi pesittää jonkin selkeästi terveen värin kanssa. Mikäli valkokasvoillasi on todella hyvät vartalon ominaisuudet, ei mitään ongelmaa ole, mutta mikäli sinulla on vaikkapa kaksi vähän kitukasvuista valkokasvoa, ei yhdistäminen ole suositeltavaa, sillä valkokasvoilla herkästi esimerkiksi töyhtö ja koko kärsivät kahden homotsygootin yhdistämisestä. Kannattaa siis valkokasvopoikasia halutessa yhdistää homotsygootti ja heterotsygootti (näkyvä ja piilevä), kahden homotsygootin sijasta (eli ei kahta näkyvää valkokasvoa). Valkokasvojen huono puoli on niiden taipumus töyhdön pienenemiseen kahden homotsygoottisen linnun yhdistyessä. Näin ei kuitenkaan tapahdu aina, eikä kahden hyvätöyhtöisen valkokasvon yhdistämiselle ole suuria esteitä.

Esimerkkejä väriyhdistelmistä valkokasvon kanssa:

Valkokasvo-Kaneli

Valkokasvoisuus poistaa psittasiinin, jolloin neitokakadu menettää punaiset poskilaikkunsa ja kaikki keltaiset sävyt muuttuvat valkoisiksi. Ruskeat sävyt pysyvät kanelin tapauksessa harmaina, mutta kylläkin vaalenevat ja säilyttävät jonkin verran lämpöä.

Valkokasvo-kaneli voisi periytyä poikaselle esimerkiksi näin:

Koiras: Kaneli (/valkokasvo)
Naaras: Valkokasvo

Poikaset:
Koiraat: 50% Harmaa (/valkokasvo - kaneli X1), 50% Valkokasvo (/kaneli X1 )
Naaraat: 50% Kaneli (/valkokasvo), 50% Valkokasvo-kaneli

valkokasvo

Albiino, eli valkokasvo-lutino

Albiinoneitokakaduja on tällä hetkellä Suomessa tiedettävästi ainakin seitsemän, joskin kolmen omistajaa ei toistaiseksi tiedetä. Albiino on itse asiassa valkokasvoinen lutino. Koska lutino poistaa melaniinin ja valkokasvo lipokromit, syntyy tulokseksi täysin valkoinen lintu, jolla on punaiset silmät. Muut värit eivät pääse esille, joten albiinosta ei näe, vaikka siinä olisi esimerkiksi harlekiinia. Mikäli muut näkyvät ( tai piilovärit ) värit haluaa selvittää, on tiedettävät linnun vanhemmat. Koska valkokasvo on peittyvä ja lutino sukupuoleen sidonnainen mutaatio, ei albiinon kasvattaminen ole aivan helppoa. Valkokasvon geeni tarvitaan molemmilta vanhemmilta, lutino tarvitaan vähintään koiraalta. Pelkkä naaras ei riitä. Kummankaan väreistä ei tarvitse olla näkyvä periytyäkseen. ( Muistetaanhan kuitenkin, ettei naaras voi kantaa lutinoa piilogeeninä!) On kuitenkin huomioitavaa, että värit periytyvät todennäköisemmin, jos ne ovat näkyviä. Virheellinen nimitys albiino on myös johtanut käsitykseen, että valkokasvo-lutino olisi erityisen hankala tuottaa ja siksi harvinainen, mutta todellisuudessa se ei ole sen hankalampi, kuin esimerkiksi harlekiini-lutino tai jokin muu väistyvän mutaation ja sukupuoleen sidonnaisen mutaation yhdistelmä. Albiino on kuitenkin erittäin kaunis ja näyttävä, mikä saa monet ihailemaan sitä. Kuva: Patrick Konz

Valkokasvo-lutino voisi periytyä poikaselle esimerkiksi näin:

Koiras: Lutino (/valkokasvo)
Naaras: Harlekiini (/valkokasvo)

Poikaset:
Koiraat: 25% Valkokasvo (/harlekiini - lutino X1 ), 25% Harmaa (/harlekiini - lutino X1), 50% Harmaa (/harlekiini - valkokasvo - lutino X1)
Naaraat: 25% Valkokasvo-lutino, 25% Lutino (/harlekiini), 50% Lutino (/harlekiini - valkokasvo)

Esimerkkikuvia

valkokasvo

Valkokasvo-harlekiini-helmiäiskoiras.


valkokasvo

Valkokasvoinen double factor dominoiva hopea.


valkokasvo

Valkokasvo-kaneli-helmiäinen.


valkokasvoja

Valkokasvo-kaneli-helmiäinen, valkokasvo-SF-dominoiva hopea sekä valkokasvo-lutino-kaneli.


Arkistokuva: Shutterstock/Eric Isselee

© Ida-Emilia Kaukonen 2003-2016
Neitokakadut - Variaatioiden Aikakausi / Cockatiel Chromatics
Kaikki oikeudet pidätetään / All rights reserved